Seurasaaren uimalan alueen omistaa Helsingin kaupunki, jolta yhdistys vuokraa tilat talvikaudeksi. Kesäisin toiminnasta vastaa liikuntavirasto.
Turvallisuusasiat
Pukuhuoneissa on ensiapulaukut pikkunirhamien hoitoon. Siellä on myös hälytysohjeet, mikäli paikalle tarvitaan ulkopuolista apua. Pelastusrenkaita alueella on kaksi, toinen niistä avannon lähettyvillä. Sekä naisten että miesten puolella on muovisaavissa hiekoitushiekkaa. Levitä sitä, jos tuntuu olevan liukasta. Varo kulkiessasi kallioilla, niin kuivilla kuin veden pinnan alla olevillakin. Ne saattavat olla petollisen liukkaita. Alla on linkki Turvallisuusasiakirjaan.
Yleisiä käytännön ohjeita
Alueella on pukuhuoneet ja WC:t sekä miehille että naisille. Suojeltu pukuhuonerakennus on alun perin tehty vain kesäkäyttöön, eikä sen lämmöneristystä voi parantaa, joten lämpötila ei välttämättä ole 'kylpylätasoa" kaikkien mielestä. Muista pitää pukukopin väliovi kiinni ettei lämpö karkaa. WC:n avaimet ovat pukukoppien ilmoitustauluilla. WC:ssä on paperia, mutta kukin käyttää omaa pyyhettään käsien kuivaamiseen. WC:n väliovet on hyvä jättää auki, jotta ilma kiertää.
Emme osta siivous-, hiekoitus- tai lumenluontipalveluita. Hoidamme ne työt omatoimisesti silloin, kun itse kullekin sopii ja tarvetta on. Kaupungin roskalaatikko on alueen ulkopuolella ovemme kohdalla, sinne on lähtiessä helppo viedä roskat mennessään. Pukukoppien ja alueen siisteys on kaikkien vastuulla.
Avanto on naisten puolella. Useimmat uivat ilman uimapukua, joten olethan huomaavainen. On muistettava, että väliportti on pidettävä auki avantouintikaudella. Väliporttia ei voi avata miesten puolelta ja siksi sitä ei saa lukita naisten puolelta avantouintikaudella että miehetkin pääsevät uimaan, koska miesten puolen laituri ei täytä turvallisuusvaatimuksia.
Laiturille on hankittu uusi turvallisuutta ja käyttömukavuutta lisäävä matto. Se ei ole varsinainen lämpömatto, ja siksi maton pinnalle voi muodostua jäätä uimareiden noustessa vedestä. Veden harjaaminen pois maton pinnasta on yhtä tärkeää kuin lumen ja jään harjaaminen pois. Harjat löytyvät pukukopin seinustalta. Mitään teräviä työkaluja, lapioita tai muita ei saa käyttää jään poistamiseen. Mattoa ei saa myöskään hiekoittaa.
Laiturin portaissa on lämpölevyt ja pulputtaja pitää avannon auki. Pulputtaja tulee sammuttaa uinnin ajaksi katkaisimesta, joka on aidassa olevan sähkökaapin kyljessä. Pulputtaja käynnistyy itsestään n. 5 min. kuluttua. Jokaisen uudelleen painamisen jälkeen alkaa uusi 5 min seisonta-aika, vaikkei pulputtaja olisi vielä käynnistynytkään edellisen painalluksen jälkeen.
Eteisen valo reagoi liikkeeseen, sitä ei tarvitse sammuttaa, mutta pukukopin valo sammutettava lähtiessään. Kukin kävijä kuittaa käyntinsä kopissa olevaan vihkoon. Kaupunki seuraa uimalan käyttöä ja siksikin merkinnät ovat tärkeitä. Vihkossa on myös tilaa kommenteille. Toivomuksia tai muuta huomautettavaa voi lähettää sähköpostilla This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. .
Uimalan tiloihin ei pidä jättää henkilökohtaista omaisuutta, tilaa on niukasti. Avotulen käyttö (ml. grilli!) on alueella kielletty, samoin kahvin/vedenkeitinten käyttö.
Portin ja pukukopin ovet avautuvat samalla avaimella. Lukkoihin ei saa laittaa lukkosulaa, -öljyä tai mitään muutakaan. Jollei lukko toimi, vaikka käännät sitä rauhallisesti, kokeile avaimen lämmittämistä kädelläsi. Jollei tästäkään ole apua, soita Mirkka Sovalalle puh 050 4026537. Jos haluat jättää ulko-oven raolleen uimaan mennessäsi, laita rätti kynnykselle. Harjanvarret voivat murtua ja kapulat vääntää saranoita. Oven ulk opuolella on naula, johon voi ripustaa avaimensa uinnin ajaksi.
Vuosikokouksessa (2022) sallittiin koirien tuomisen uimalan alueelle koeajaksi. Edellytyksenä on, että uimalaan voi tuoda vain yhden koiran kerrallaan enintään puoleksi tunniksi. Koira on kiinnitettävä riittävän kauas patioalueen ulkopuolelle, pukukoppirivistön päässä puuaidan vieressä olevalle alueelle.
Nautinnollisia ja virkistäviä uimalakäyntejä!