Riisuutuminen Seurasaaren rannoilla oli 1890-luvulla kiellettyä, mutta silti alastomia auringonpalvojia nähtiin saaren keskiosassakin. Aidattu Seurasaaren uimala perustettiin 1906. Uimalan käyttäjäkuntaan on aina kuulunut myös uima-asussa kävijöitä, joten uimalaan pääsyn edellytyksenä ei ole milloinkaan ollut naturismi tai alastomuus. Talvikaudella voi uida edelleen uida alasti vaikka joka päivä, mutta vuodesta 2012 alkaen kaupunki edellyttää että kesäisin on käytettävä uima-asua keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, jolloin uimala on yhteiskäytössä.

Uimalan omistaa Helsingin kaupungin liikuntavirasto, joka on vuokrannut uimalan hoitovastuuta uimaseuroille. Helsingin Uimarit pitivät yllä uimalaa 1950-luvulta lähtien. Helsingfors Simsällskap rf jatkoi vuonna 2009 hoitovastuuta parin vuoden ajan, kunnes uimalassa alkoivat korjaus- ja rakennustyöt. Kaupunki otti uimalan hallinnon itselleen 7.2.2012.

Seurasaaren Uimarit ry perustettiin kesällä 2012 mistä alkaen yhdistys on vuokrannut kaupungilta uimalan talviuintia varten. Sääntöjensä mukaan yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja säilyttää Seurasaaren uimalan perinteitä ja historiaa. Kesäkautena uimalan toiminnasta vastaa Helsingin kaupunki.

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikuntapaikat/maauimalat-ja-uimarannat/seurasaaren-uimala